RSS-linkki
Kokousasiat:https://nordlab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://nordlab10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous
Pöytäkirja 19.04.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta
HyYkok 19.04.2024 § 12
534/00.02.06/2022
Päätösesitys Yhtymäkokous antaa hallitukselle tehtäväksi päivittää hallintosääntöä siten, että tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla aluevaltuutettuja. Hallintosääntö tuodaan yhtymäkokoukselle hyväksyttäväksi joulukuun 2024 kokoukseen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Esittelyteksti Hyvinvointialuelain (611/2021) 125 § mukaan aluevaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Tällä hetkellä NordLabin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat aluevaltuuston jäseniä, mutta kumpikaan ei ole yhtymäkokousedustaja.
Hyvinvointialuelaki on tältä osin epäselvä ja ristiriitainen, sillä yhtymäkokouksella ei ole lain mukaan vakiokokoonpanoa, vaan edustajat tulisi nimetä jokaiseen kokoukseen erikseen. Yhtymäkokouksen rooli ja toimintatapa on erilainen kuin yhtymävaltuuston, minkä vuoksi myöskään tarkastuslautakunnan osalta ei voida edellyttää jäsenyyttä yhtymäkokouksessa.
Esittelijä Toimitusjohtaja Anne Piikivi
Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Timo Kauppinen
HyTarla 21.03.2024 § 28
Päätös Tarkastuslautakunta päätti lähettää kirjelmän yhtymäkokoukselle siitä, miten yhtymäkokous tulkitsee Lakia hyvinvointialueesta 125 pykälää, pitääkö tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan olla yhtymäkokousedustajia vai riittääkö se, että he ovat aluevaltuutettuja. Hallintosäännössä olisi syytä olla tarkennus asiasta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |